Lokakuun ensimmäisenä päivänä trubaduuri Vihtori Maijanen ajoi Tampereelle hotelli Ilvekseen keikalle. Tiedossa oli yli satapäinen yleisö, ympäri suomea tulleita terveydenhuoltoalan ihmisiä. Kyseessä oli koulutuspäivien illallinen ja sen jälkeen loppuriennot. Soitin ensimmäisen setin ruokailun lomassa, coverbiisejä joiden arvelin uppoavan naisvaltaiseen yleisöön. Tunnelma oli alusta alkaen lämmin ja ihmiset tuntuivat olevan kiinnostuneita musiikista. Soitin itselleni tuttuja lempibiisejä, sekä muutaman biisin joita en ole hirveän usein soittanut. Esimerkiksi Tuure Kilpeläisen Valon pisaroita oli ainakin yksi niistä, komea kappale.

Menoa ja meininkiä saatiin aikaiseksi 🙂
Toinen setti oli bilevaihteella vedettyä trubaduurimusaa, ja ihmiset tulivat pienen suostuttelun jälkeen tanssimaan ja laulamaan. Suurin osa soittamistani kappaleista olivat suomiklassikoita, vanhoja ja moderneja. Pari encoreakin taisi tulla, meininki yltyi aika hauskaksi! Mieleen jäi myös muutama fani jotka tulivat pyytämään nimmareita keikan jälkeen! Keräsin kimpsut ja kampsut, jaoin käyntikortteja ja ajelin Helsinkiin. Todella hyvä fiilis jäi tästäkin Tampereen keikasta, ja matkakin on mukavan nopea. Seuraava etappi trubaduurilla on kuvaussessiot Kalasatamassa, katsotaan jos sieltä irtoaisi uusia promokuvia nettisivuilleni. https://www.vihtorimaijanen.fi/trubaduuri-tampere/
Ensi viikkoon!