Trubaduuri Vantaalla

Trubaduuri Vantaalla on kertomus trubaduuri Vihtori Maijasen keikasta Vantaan Molly Malonesissa helmikuussa 2017. Olin ollut trubaduurina kyseisessä paikassa 3 kertaa aiemmin joten paikka, aika ja meno olivat tuttuja. Ajoin auton oven eteen ja kannoin kamat sisään ravintolaan ja huomasin että porukkaa oli mukavasti liikkeellä. Baarimikko sanoi että keikan aloitusaikaa oli jo kyselty eli ainakin joku odotti esiintymistäni 🙂 Pystytin äänentoistolaitteet korkokkeelle ja huomasin tuttuja kasvoja eräässä pöydässä. Paikalla oli seurue edellisen viikonlopun viisikymppisiltä, mukava yllätys! Soitin ensimmäisessä setissä tuttuun tapaan lempikappaleitani. Mm. Hotel California, Rin tin tin, Michelle ja Wish you were here kuultiin. Osa porukasta oli tanssituulella jo ekan setin aikaan ja soitin myös menomusaa muutaman biisin verran.

Tauolla zuumailin ruudulta lätkämatseja ja mietin tokan setin kappalevalintoja. Olin säästänyt tokaan settiin paljon nopeita biisejä ja niitä sitten soitinkin. Muutamia ihmisiä tuli tanssimaan ja meno oli hauskaa. Baarikeikoissa on aina mukavaa omasta näkökulmastani se että saa soittaa mitä vaan. Käytin tilaisuutta hyväkseni ja soitin mm. Fleetwood Macin “Oh Well” kipaleen jota harvemin tulee soitettua yksityisbileissä. 🙂 Myös muita harvemmin soittamiani kappaleita kuultiin Mollyssa, ihmeellisesti sanat muistuvat mieleen jotenkin “selkärangasta”. Esim. Auroran “Se soi” kappaletta en ollut soittanut miesmuistiin. Keikka sujui oikein hyvin ja kävin juttelemassa vedon jälkeen edellämainittujen tuttujen kanssa ja he kiittelivät keikasta. Tälle vuodelle pubikeikkoja on kalenterissa vain yksi: Sir Eino Vantaa parin viikon päästä. Yksityistilaisuuksia on sitäkin enemmän, pelkästään maaliskuussa mukavat 12 keikkaa. Aiempina vuosina keikkoja on ollut tähän aikaan vuodesta 3-4. Ihmeellisesti vaihtuu keikkamäärät eri vuosina. Helmikuussa oli vain 5 keikkaa ja ehdin vähän muiden kiireiden keskellä miettiä keikkaohjelmistoani. Suhteelisen vähän on tullut harjoiteltua uusia kappaleita, olemassaoleva lista on jo sen verran kattava että ei ole ollut paniikkia.

Otin kuitenkin itseäni niskasta kiinni ja treenasin Tuure Kilpeläinen&Kaihon Karavaani- yhtyeen “Autiosaari”-kipaleen, aivan loistava biisi! Ei voisi osuvammin kertoa tyhjenevistä maalaiskylistä ja rakkaudesta( ja sen vaikeudesta) tähän maailman aikaan. Lisäksi Amy Macdonaldin “This is the life” tuli treenattua yksityistilaisuutta varten. Pysykää kanavalla, suomen luetuimmalla blogilla! Ensi viikolla taas uudet höpinät tötteröön!