Trubaduuri Riihimäellä

Trubaduuri Riihimäellä on kertomus trubaduuri Vihtori Maijasen keikasta Riihimäellä kesällä 2018. Kyseessä oli erään henkilön 50-v synttärit jotka juhlittiin Vihreässä Talossa. Saavuin paikalle viime tingassa toiselta keikalta joka viivästyi hieman kolmostiellä sattuneen ketjukolarin takia. Koko tie oli suljettuna ja myöhästyin hieman siis ensimmäisetä keikalta, onneksi en kuitenkaan ollut osallisena kolarissa. Lempäälän ideaparkin kohdalla atuojono oli melkoinen, ja jouduin ajamaan pientareella muutaman sata mteriä että pääsin kiertoreitille. Kiertoreitti oli tietenkin aivan tukossa ja köröttelin pariakymppiä puolisen tuntia..onneksi ehdin kuitenkin vetää keikan sovitusti ja varoaikaa oli varattuna. Tampereen keikan jälkeen suhasin Riihimäelle jossa olen harvoin ollut esiintymässä. Saavuin paikkaan nimeltä Vihreä talo ja huomasin monia tuttuja kasvoja julisteissa seinillä. Ilmeni että juhlapaikka on aktiivinen musaklubi ja näemmä tutut pelimannit ovat täällä käyneet esiintymässä. Kasasin nopeasti kamat huoneen nurkkaan ja en ollut sovitusta aloitusajasta kuin muutaman minuutin myöhässä joten loppu hyvin, kaikki hyvin! Lauloimme alkuun yhteislaulua ja paikalla oli sekä laulutaitoista porukkaa että tanssihalukkaita juhlijoita 🙂 Soitin ensimmäisessä setissä paljon rentoa tanssimusaa ja tunnelma oli erittäin leppoisa. 

Tauon jälkeen lisäsin vielä kierroksia ja porukka oli kyllä aika vedossa! Sain välillä postia lavalle ja tällä kertaa onnisti, seuraavanlainen lappu oli mukava lukea:

On Virve Rostia, on ABBAa! 🙂 Soitin “Sata salamaa” sekä “Mamma mia”-kipaleet ja sehän on aina mukavaa kun toiveet pystyy toteuttamaan. Aina näin ei valitettavasti ole, mutta toki pyrin laajentamaan koko ajan repertuaariani. Pahimmat puutteet löytyy varmasti latinomusan puolelta ja seuraavat bändit /artistit ovat myös treenilistalla: Ultra Bra, Genesis/Phil Collins, Reino Nordin ja monet muut jotka eivät nyt tule mieleen 🙂 Jokatapauksessa synttärikeikka jatkui mukavissa merkeissä ja ihmiset jaksoivat tanssia todella ahkerasti. Lopussa pakotin vielä  koko poppoon tanssilattialle ja vedimme yhdessä synttärisankarin kunniaksi Frederikin “Viisikymppisen” 🙂 Fiilikset oli korkealla kun kasasin kamppeet autoon ja hyvästelin juhlakansan. Itselleni jäi hyvä tunne varsinkin kun aikataulujen kanssa oli vähän haasteita onnettomuuden takia. Pysykää kanavalla, suomen kalleimmalla blogilla, ensi viikolla raporttia Nurmijärveltä missä juhlittiin neljäkymppisiä.