Trubaduuri Vantaalla on kertomus trubaduuri Vihtori Maijasen keikasta Vantaalla kesällä 2018. Kyseessä oli Petaksen asukasyhdistyksen järjestämä pihajuhla johon otti osaa kyseisen asuinalueen asukkaat. En ollut aiemmin kuullutkaan koko Petaksesta ja ajellessani keikkapaikalle vastaan tuli aivan uusia maisemia. Minua varten oli laitettu katokseen hellyyttävä lava jossa esiinnyin. Pari trukkilavaa vierekkäin ja niitä päällystämässä matto! 🙂 Kasasin äänentoistolaitteet lavarakennelman ympärille ja jäin odottelemaan h-hetkeä muurinpohjalettujen tuoksussa. Keikan tilannut henkilö toivoi että laulaisimme yhdessä jotain ja näin myös tapahtui. Soittelin laidasta laitaan biisejä ja porukka näytti viihtyvän hyvin. Paikalla oli enimmäkseen keski-ikäisiä ihmisiä mutta muutamia lapsia ja vanhempia henkilöitä oli paikalla. Taisin vetää Robinin Boom Kahin omistettuna pikku prinsessalle joka tuli rohkeasti tanssimaan. Muutoin en saanut porukkaa oikein tanssimaan mutta tunnelma oli silti jotenkin hyvällä tavalla hilpeä. Setti oli suunnilleen kolmen vartin mittainen ja loppupuolella meno alkoi olemaan jo aika hauskaa, ja fiilikset oli itsellä myös korkealla. Viimeisen kappaleen jälkeen maisema näytti tältä:
Vedin tietysti pari encorebiisiä ja keikka oli paketissa. Sain hyvän palautteen tilaajalta heti esiintymisen jälkeen. Oman slottini jälkeen taisi alkaa tikkakisa. Kasailin reippaasti kamat autoon ja juuri ennen lähtöä sain vielä maukkaan muurikkaletun syödäkseni. Höpöttelin juhlaväen kanssa ja totesin että oli lähdettävä Hyvinkäälle hääkeikalle. Ulkona esiintyminen on aina erittäin mukavaa ja tälläkin kertaa sää oli erinomainen vaikka pieni sateen vaara olikin etukäteen ilmassa. Ainoa huono puoli ulkohommissa on se että silloin kitaran kielet napsahtelevat poikki aivan eri tahtiin kuin normaaliolosuhteissa. Varmaankin lämpötila- ja kosteusvaihtelun seurausta kenties. Joku vanhempi herrasmies yritti tilata minut esiintymään juhliinsa mutta olin varattuna kysyttynä iltana.
Lähdin siis ajelemaan Hyvinkäälle hyvillä mielin ja kaasu pohjassa ei edes tarvinnut kaahata. Hämmästyttävästi seuraavana viikonloppuna oli samanlainen setti luvassa: iltapäivällä pihajuhlat(tällä kertaa Järvenpäässä) ja illalla hääkeikka. Pysykää kanavalla, suomen laajalevikkisimmällä blogilla, ensi viikolla jälleen tarinoita ja tunnelmia trubaduurin keikoista. Omat äänikamat voin ainakin jättää kotiin yhdellä keikalla kun pääsen G-Livelabiin musisoimaan yritystilaisuuteen. Ensi viikkoon!