Trubaduuri Espoossa

Trubaduuri Espoossa on kertomus trubaduuri Vihtori Maijasen keikasta Espoossa keväällä 2018. Kyseessä oli Sato-konsernin tilaisuus johon oli kutsuttu huoltopuolen vieraita. Juhlatilana toimi Espoon Talli jota voin suositella lämpimästi juhlien järjestämiseen. Tila on todella tunnelmallinen ja henkilökunta erittäin mukavaa. Tilaisuudessa oli ohjelmassa muutama puhe, palkitsemiset, ruokailu, oma osuuteni ja stand-up esitys. Saavuin tuntia ennen aloitusta paikalle ja kasasin omat äänikamani tilan nurkkaan. Talosta löytyy myös oma äänentoistojärjestelmä. Vaihdoin kitaran kielet ennen keikkaa, asia jota ei pitäisi koskaan kiireessä tehdä. Ehdin onneksi kuitenkin hyvin soittaa kielet sisään ennen aloitusta. Bändille oli juhlava oma alue:

Noin satapäinen juhlavierasporukka valui pikkuhiljaa  sisään ja kekkerit käynnistyivät tervetuliaispuheilla. Sen jälkeen vieraat pääsivät ruokailemaan ja aloitin oman osuuteni. Soitin alkuun mm. Elastisen “Supervoimii” kappaleen josta tykkään kovasti. Siinä on yllättävän paljon laulettua osuutta räppärin biisiksi ja mukava saada vihdoinkin Elastiselta kipale omaan ohjelmistoon. Oma räppäykseni kuulostaa toki hirveältä mutta ei se mitään! 🙂 Myös tutut Ed Sheeranit, J.Karjalaiset ja muut tuli vetäistyä alkuun. Soitin aika pitkän setin, ainakin 75 minuuttisen. Siinä ehti jo loppupuolella ihmetellä että mitä biisejä niitä nyt olikaan, en ole pitkään aikaan enää nimittäin tehnyt biisilistoja keikoille.

Karkasin tauolle yläparvelle ja sain ihanaa lohta ja perunaa mukaani. Tässä vaiheessa suoritettiin palkitsemiset ja kipaisin kupin kahviakin itselleni. Sen jälkeen jäin odottelemaan stand-up esitystä. Esitys oli hyvä, kosovolaisen hepun show, eikä jättänyt kylmäksi. Todella nasevaa läppää sodasta ja suomalaisten syrjimiskulttuurista. Ironista, hauskaa settiä, tykkäsin. Ainoa miinus oli että en edelleenkään muista miehen nimeä. Stand upin jälkeen ihmiset alkoivat valumaan kotiinpäin ja soittelin vielä muutaman biisin. Keikka oli kaikin puolin onnistunut, tilaaja tyytyväinen ja varmasti vieraatkin nauttivat. 

Tähän loppuun haluan esitellä uuden hienon piuhasalkkuni joka on nextillä levelillä verrattuna aiempaan. 

Tämä salkku on ostettu IKH-liikkeestä kehä 3:sen varrelta ja on ollut erinomainen lisä keikkasetuppiini. Kaiversin vaahtomuoviin kolot langattomalle mikille ja sen osille, sekä stomp boxille. Oikea reuna on pyhitetty piuhoille. Valitettavasti yksi virhekin tuli tehtyä vaihdon yhteydessä: unohdin hyttyskarkoitteen vanhaan salkkuun ja sain siitä maksaa kovan hinnan eräällä hääkeikalla vuosaaressa. Pysykää kanavalla, suomen arvostetuimmalla blogilla, ensi viikolla jälleen tärkeitä tiedotteita luvassa!