Trubaduuri Naantalissa on kertomus trubaduuri Vihtori Maijasen hääkeikasta kesältä 2016. Keikka oli buukattu hyvissä ajoin ja olimme sopineet tarkat soittoajat sekä toivevalssit alkuun. Ajelin kauniissa auringinpaisteessa Naantaliin ja saavuin hienon puukartanon pihaan. Kasasin äänentoistolaitteet salin nurkkaan ja karkasin talon yläkertaan suunnittelemaan settejäni. Oli sovittu että kasaan kamppeet ennen kahveja ettei tulisi liikaa ruuhkaa. Häävalssina oli Elviksen ”Cant help falling in love” ja sen perään oli toivottu Reijo Kallion suvivalssia. Kolmantena valssina oli Adelen ”one and only”. Kappaleet sujuivat hyvin, mutta pakko myöntää että Adelen biisin kanssa oli sellainen tunne että oma ääneni kuulostaa vähän hiiren piipitykseltä 🙂 Joidenkin vahvaäänisten artistien laulujen esittäminen tuntuu joskus hieman haastavalta, varsinkin jos kyseessä on balladi. Esimerkiksi laajan äänialan Freddie Mercuryt, Celine Dionit, Axl Roset, Princet ja muut ovat ehkä vaikeinta kamaa, mutta onneksi ei sentään kaikkien biisien osalta. Häävalssien jälkeen soitin vielä muutaman valssin ja muuta tansimusaa. Ihmiset istuivat pöydissään valssien jälkeen mutta tuntuivat pitävän musiikista. Sulhasen suku oli Saksasta ja mietin miten heitä voisi vähän hauskuuttaa. Opiskelinhan aikoinaan 12 vuotta saksaa koulussa, aber alles vergessen…:) RAMMSTEIN! No sitäkään en osaa vetää, ainakaan vielä! Toinen setti kului mukavassa, rennossa tunnelmassa ja yleisö pikkuhiljaa alkoi lämpenemään, vaikka varsinaista pöydillä tanssimista ei vielä nähty. Toisella tauolla katselin huvittuneena yläkerrassa kun avioparin pikkulasta syötettiin ja johdateltiin yöpuulle. Tuli muistoja mieleen, ja kyllähän siinä mummu vähän improvisointia joutui käyttämään. Kolmas setti alkoi yhdentoista jälkeen ja ihmiset tulivat vihdoin tanssimaan ja bailaamaan kunnolla. Soitin parhaita buugibiisejä mitä osaan ja meininki yltyi todella kivaksi. Lopussa ihmiset halusivat lisää ja sehän tuntuu aina mukavalta.
Läpimärkänä hiestä vedin encoret ja aloin kasaamaan kamppeita hyvillä mielin autoon. Jaoin muutamia käyntikortteja ja lähdin köröttelemään Helsinkiä kohti. Matkalla alkoi satamaan aivan hurjasti ja jouduin pahimmillaan ajamaan Turun motarilla vaivaista kahdeksaakymppiä. Näkyvyys oli paikoin lähes olematon, mitä nyt vähän tieviivaa pystyi seuraamaan. Helsingin päässä sade laantui ja pääsin ehjin nahoin himaan. Tästä on hyvä jatkaa, ollaan kuulolla!