Trubaduuri Helsingissä on kertomus trubaduuri Vihtori Maijasen keikasta Helsingissä kesällä 2020. Koronarajoitusten höllennyttyä trubaduuri pääsi takaisin sorvin ääreen. Kesäkuulle on mukavasti keikkoja kalenterissa ja on tietysti hienoa että on ylipäätään mitään töitä. Normaalitilanteessa kesäkuu on vuoden kiireisin kuukausi. Ensimmäinen veto olikin laiturikeikka Helsingissä jossa juhlittiin paria synttärisankaria. Olin aivan innoissani! Ajomatka kotoani keikkapaikalle oli reilut 5 minuuttia joten matkaväsymyksestä ei ollut vaaraa 🙂 Sain mukavan vastaanoton ja kasasin äänikamat laiturin edustalle. Puitteet olivat siis mitä miellyttävimmät. Sain tehtäväkseni laulaa ensimmäisen biisin kolmivuotiaalle prinsessalle joka oli menossa pian nukkumaan. Hänen lempilaulunsa on BEHM:in ”Hei rakas” jonka opettelin kevättalvella juuri ennen koronajuttuja. Pääsin vetämään kappaleen ensimmäistä kertaa ja olihan se jännittävää varsinkin kun keikkataukoakin oli tullut melkeinpä 3 kuukautta. Kipale onnistui hyvin ja siitä oli hyvä jatkaa synttärisankareiden toivebiiseillä. Ilta oli aloittaessani hieman kylmenemään päin ja ajattelin ettei tanssiminen olisi pahitteeksi. Soitinkin yhteislaulujen jälkeen lähestulkoon pelkkää menomusaa ja jengi lämpeni mukavasti ekassa setissä. Olin opetellut pari uutta biisiä tälle keikalle, mm. PMMP:n ”Oo siellä jossakin mun” sekä Jukka Pojan version biisistä ”Lautalla”. Molemmat onnistuivat hyvin ja tuntui siltä että molemmat sopii jatkossakin omaan keikkasettiini. PMMP on ehdottomasti lempimusaani ja olen soittanut heidän tuotannostaan ainoastaan sitä ekaa hittiä. Jukka Poika on tietysti myös yksi tärkeimmistä minulle ja veikkaan että ”Kylmästä lämpimään” on biisi jonka olen soittanut ehkä kaikista useimmin urallani. Raaka arvio voisi olla 350 kertaa…Sanoitukset alkaa olla pikkuhiljaa muistissa 🙂
Toisessa setissä aloitin JVG: n ”Hehkuu”-hitillä ja jatkoin siitä kohti huipennusta. Porukka oli aivan fileissä ja meno yltyi todella railakkaaksikin. Ennen encorea maisema oli seuraavanlainen:
Encoressa rypistettiin yhdessä vielä muutama sekokappale ja sain paljon loistavaa palautetta keikan jälkeen. Käyntikortit meni kaupaksi ja synttärisankarit tuntuivat olevan hyvillä fiiliksillä. Ajelin lyhyen kotimatkan hymyssä suin ja avasin ansaitun keskioluen kotipihalla ja nautin kesän tuoksuista ja hyttysistä. Ensi viikolla jälleen turinoita trubaduurin edesottamuksista, luvassa on mm. läksiäiskeikka, yritystilaisuus sekä puutarhajuhlat. Pysykää kanavalla, suomen kalleimmalla blogilla, ensi viikkoon!