Trubaduuri Octoberfesteillä on kertomus trubaduuri Vihtori Maijasen keikasta Kerkkoossa, Pohjois-Porvoossa 2018. Juhlat olivat Kerkkoon nuorisoseuran järjestämät, n. 120 hengen bileet. Juhlatilana oli paikallinen työväentalo ja esiintymislava oli iso ja puitteet siis mainiot. Saavuin paikalle seiskan aikaan ja kasasin vaivihkaa kamppeet pimeälle lavalle. Juhlissa oli runsaasti muutakin ohjelmaa, mm. teatteria ja arpajaiset. Kasattuani kamat olin valmiina aloittamaan ensimmäisen kolmesta setistäni ja aloitus oli tällä kertaa hieman erilainen. Juhlan juontaja nimittäin haastatteli minua ja pääsin heti kontaktiin yleisön kanssa luontevasti. Toiveena tilaajalta oli se että ensimmäisessä setissä olisi perinteisiä valsseja, tangoja ja Octoberfest-musaa. Soitinkin moneen väliin ”Ein prosit”-kipaleen ja porukka jaksoi nousta aina seisomaan ja laulamaan. Hauska juttu. Valsseja ja tangoja kävi tanssimassa runsaasti ihmisiä ja ensimmäinen setti sujui mainiosti. Minulla oli lisäksi ensimmäistä kertaa uusi kitara mukana ja se oli pieni lisäjännitysmomentti omassa päässäni. Kitara tuntui soivan hyvin, joskin pientä säätöä oli tehtävä. Lähdin tauolle hyvillä mielin ja siirsin tulevaa teatterinäytöstä varten kamani pois tieltä. Teatteriesitys oli hauska ja sain makkaraa ja hapankaalia masun täydeltä. Toine setti sujui jo vähän popimmassa meiningissä, lisäksi sain monia toivebiisejä. Mm. Irwinin ”Maailma on kaunis” ja Nopsajalan ”Lupaan olla sun” kuultiin, samoin Mikko Harjun ”Mä olen tässä”, jonka omistin eräälle pariskunnalle joiden juhlissa olin ollut aiemmin esiintymässä. Taisi olla myös syy miksi minut oli ylipäätänsä Kerkkooseen buukattu 🙂 Toisella tauolla oli arpajaiset ja valmistauduin viimeiseen settiin. Setin alkajaisiksi pamahti kitarasta ohut e-kieli poikki, mutta onneksi se on ”vähäpätöisin” kuudesta vaihtoehdosta. Kitaroiden vaihto ei koskaan tapahdu ilman kommelluksia, ainakaan allekirjoittaneella, jotenkin tämä oli arvattavissa. Pystyin kuitenkin ihan hyvin jatkamaan setin loppuun ja porukka intoutui bailaamaan aika mukavasti lopussa:
120 hengen ”hyppysissä” pitäminen ei ole välttämättä trubaduurille aina se helpoin tehtävä mutta tällä keikalla mielestäni onnistuin kohtalaisen hyvin. Fiilis keikan jälkeen oli loistava ja sain hyvää palautetta muutamalta ”fanilta”. Kasasin kamppeet autoon, bileet jatkuivat varmasti yömyöhään, mutta itse ajelin kotiipäin valmistautumaan Tukholmanreissuun. Pysykää kanavalla, suomen potentiaalisimmalla blogilla, ensi viikkoon!