Keskiviikkona 23.9 trubaduuri keikkaili Helsingin Pasilassa OAJ:n tilaisuudessa. Paikalla oli n. 50 henkeä, ja aloitin heti klo 17 ensimmäisen setin. Ihmiset ruokailivat ja musiikki oli taustalla, mutta herätti kuitenkin kiinnostusta yleisössä. Mm. Hotel california, Mennyt mies, Rin tin tin, Annan kitaran laulaa vaan, Michelle ja Let her go olivat jälleen setin alkupuolen biisivalintoja. Usein tulee soitettua näitä samoja kappaleita rauhallisten tilaisuuksien käynnistyessä, koska niihin on selkeästi kehittynyt hyvää rutiinia joka tuo itsevarmuutta esitykseen. Joku voisi ajatella että miten trubaduurit jaksaa aina soittaa samoja biisejä, mutta itse en näe asiaa niin. Mun mielestä kyseiset biisit on erinomaisia, ja niissä on kohtia missä improvisoinnillekin löytyy tilaa. Lisäksi laulaessa biisien tekstit kuljettavat ja vievät ajatuksen jotenkin biisin sisään. Jos tekstit olisivat hölynpölyä, esittäminen ja eläytyminen olisi huomattavasti vaikeampaa.
Keikalla sattui myös ensimmäistä kertaa uralle osunut capon hajoaminen. Capo on trubaduurin apuväline jolla voi vaihtaa kätevästi sävellajia. Vanhan uskollisen Kyserin jousi murtui kesken biisin, mutta tuntui siltä että kukaan ei huomannut mitään 🙂 Onneksi keikkasalkussa oli varacapo. Toisena erikoisuutena on mainittava viimeisen setin alussa syntynyt paneelikeskustelu trubaduurin ja yleisön välillä! Keskustelimme biisien teksteistä ja livemusiikin esittämisestä, ja OAJ:n jengit viittasivat kohteliaasti…Kaikenkaikkiaan hienoja kysymyksiä tuli ja oli yllättävä ja mielenkiintoinen tilanne. Sen jälkeen laitettiin kekkerit pystyyn ja jalalla koreasti. Keikan jälkeen kasasin äänentoiston ripeästi ja ehdin kuin ehdinkin vaihtaa trubaduurin asun lätkämaalivahdin varusteisiin ja painelin kaasu pohjassa Pirkkolan jäähalliin.
Ollaan kuulolla, tarinointia jälleen ensi viikolla!