Trubaduuri ristiäiset ja nimiäiset

Oletko järjestämässä ristiäiset tai nimiäiset? Olen Trubaduuri Vihtori Maijanen Helsingistä ja teen usein keikkoja ristiäisissä ja nimiäisissä. Trubaduuri on erinomainen lisä ristiäisten ja nimiäisten musiikkinumeroihin. Trubaduuri tuo tunnelmaa säestämällä ja johtamalla virsiä ja muita kappaleita. Me suomalaiset olemme joskus hitaasti syttyvää porukkaa mitä tulee julkisesti laulamiseen. Olen tehnyt lukuisia keikkoja edellämainituissa tilaisuuksissa, ja huomannut että laulut kajahtavat komeammin ja luontevammin ilmoille kun joku niitä säestää ja johtaa. Ristiäiset sisältävät usein muutaman virren ja mahdollisesti muutaman muun toivekappaleen. Ei ole merkitystä trubaduurin kannalta ollaanko isossa kirkossa vai olohuoneessa, mies & kitara mahtuu ja kuuluu hyvin.

Nimiäisissä ollaan yleensä kotona ja minulta pyydetään usein pop-kappaleita. Esimerkiksi Anna Puun versio ”Mestaripiirros”- biisistä on ollut erityisen suosittu, samoin Johanna Kurkelan ” Ainutlaatuinen”. Ristiäiset ja nimiäiset järjestetään yleensä ajankohtana mikä ei ole minulle sesonkiaikaa, joten olen hyvin saatavilla esim. sunnuntaikeikkoja varten. Kustannuksetkaan eivät kohoa suuriksi koska esiintymiset ovat suhteellisen lyhyitä, ja äänentoistolaitteita tuskin tarvitaan. Jo mainittu ”Mestaripiirros”, Beatlesin ”Here comes the sun”, Dave Lindholmin ”Pieni ja hento ote” ja John Lennonin Beautiful boy”ovat olleet usein toivottuja kappaleita mutta opettelen mielelläni myös uusia toivebiisejä. Laita rohkeasti tarjouspyyntö tulemaan, saat nopean vastauksen ja hinnan keikalle. Virrethän löytyvät kätevästi myös osoitteesta http://evl.fi/virsikirja ja minun on helppo harjoitella biisit valmiiksi ennen keikkaa. Monet virret ovat tuttuja minulle entuudestaan. Asun Helsingissä mutta autoilen sujuvasti koko eteläsuomen alueella. 

Esiinnyn useinmiten häissä, syntymäpäivillä ja yritystilaisuuksissa mutta ristiäiset ja nimiäiset ovat alkaneet olemaan yhä useammin keikkakalenterissa sunnuntaisin. Olen keikkaillut trubaduurina nyt viitisen vuotta ja huomannut että homma sujuu luontevasti. Keikkojen jälkeen tulee runsaasti hyvää palautetta. Tein noin sata keikkaa vuonna 2015, joista muistaakseni 8 oli ristiäisissä/nimiäisissä. Tykkään esiintymisestä ja tämä on unelma-ammatti minulle. Repertuaarissani on yli 200 kappaletta, joista voit valita toivebiisejä jos kappaleet eivät ole vielä selvillä. Ohjelmisto laajenee koko ajan, opettelen jatkuvasti uusia kipaleita. Jos olet järjestämässä ristiäisiä tai nimiäisiä ja haluatte musiikkinumeroihin lisää laatua, älä epäröi ottaa yhteyttä trubaduuri Vihtori Maijaseen sähköpostilla, puhelimella tai vaikkapa tekstarilla!

OTA YHTEYTTÄ!

Trubaduuri juhliin